Olen Eini Alahelisten ja asustan mieheni Olavin kanssa Kemijärven Tohmon kylässä. Perheeseemme kuuluu kolme lasta jotka ovat jo aikuisia ja jokainen muuttaneet omaan elämään. Vanhin Janne   asuu Vantaalla. Hanna Tampereella yhdessä Iksun  ja Ämmileon kanssa. Paula on Vantaalla Arin ja Kaiman ja Jätkä leopojan kanssa. 

Meillä on kautta aikojen ollut eläimiä, kissoja, lampaita, gerbiilejä, sammakoita jne.. Nykyisin koiria, rotuina on leonberginkoira ja pohjanpystykorva. Pohjiksia on ollut 70-luvulta alkaen. Ensimmäinen leo Kinglords Miss Teela tuli taloon -89
Meille on syntynyt 3 pohjalaispentuetta ja 2 leopentuetta.

Harrastuksista koirat on meille molemmilla päällimmäisenä ja olemmekin aktiivisesti mukana erilaisissa toiminnoissa. Minulla ykköslajina on toko ja vepe. Käyn myös paljon näyttelyissä. Olavi harrastaa pääosin metsästystä

Toimin Koillis-lapin Kennelkerhossa: puheenjohtaja, näyttelytoimikunnan puheenjohtaja, naksukouluttaja tokossa, vesipelastusvastaava.

Lapin Kennelpiirissä: piirin tokovastaava. Olen myös liikkeenohjaaja, kehätoimitsija, koetoimitsija tokossa sekä hirven- ja linnunhaukussa. Olen suorittanut kasvattajakurssin.

Olavi on  ajavien sekä  linnunhaukkukokeiden palkintotuomari. Koetoimitsija tokossa, hirven- ja linnunhaukussa, kehätoimitsija, sekä vastaa Kemijärven lemmikkieläinhautausmaasta.

Olemme Suomen Kennelliiton, Suomen Leonberginkoirat ry:n sekä Suomen pystykorvajärjestön jäseniä. Olemme allekirjoittaneet Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.